

.png)

Lumina 2023 järjestetään Tampereella Tuulensuun Palatsilla. Vuonna 1929 valmistunut, upeasti vanhaa kunnioittaen entisöity Tuulensuun Palatsi sijaitsee keskellä Tamperetta, osoitteessa Hämeenkatu 30.
Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema
näyttävää uusklassista tyyliä edustava rakennus oli valmistuessaan Tampereen suurin asuinkerrostalo.
Talon hienoimpana osana pidetyn elokuvateatterin pintakoristelusta vastasivat stukkorappari Arvid Nurhonen ja kuvanveistäjä Wäinö Rautalin. Kulta-aikanaan tila valittiin Pohjoismaiden kauneimmaksi teatteritilaksi. Elokuvatoiminta päättyi tiloissa 1991.
Tila restauroitiin vuosien 2006-2008 aikana mahdollisimman alkuperäiseen asuun vanhojen valokuvien ja dokumenttien avulla. Työ huomioitiin Tampereen kaupungin hyvän rakentamisen palkinnolla. Lisäksi Taitokaari Oy:n omistaja Hannu Koivuniemi sai Tampereen kulttuuriteko –palkinnon.